tiistai 14. joulukuuta 2010

Wien on vaan aina yhtä ihq

Männä viikonloppuna päästiin käväisemään kavereiden luona Wienissä. Aivan putkeen ei matka tietenkään mennyt tämän "lumikaaoksen" takia. Kone oli myöhässä 7 tuntia, eikä Austrian Air suvainnut kertoa että a) kone jonka piti olla meidän, sisälsikin henkilöstön, joka oli jo päivän aikana lentänyt normien mukaisen määrän, eli siis kone jäisi Tegeliin. Oli varmaan tiedossa jo koneen lähtiessä Wienistä, mutta eipä vaan voinut ilmoittaa. Sekä b) että kone, jonka piti saapua Tegeliin 00.50, laskeutuisikin Schönefeldtiin, koska Tegelissä on yölentokielto. Tästäkin toki kerrottiin vasta kun kone oli jo Schönefeldtissä. Eikun taksilla sitten sinne (kuitti lähtee muutamin vihaisin sanoin höystettynä lentoyhtiölle) ja lopulta ilmaan jossain 3.15. NO, päästiinpähän maksamasta kallista taksia Wienissä lentokentältä, kun julkinen alkoi kulkea 4.50. Hieman oli jetlagia ilmassa tästä rennosta matkustuksesta johtuen. Ei varmaan kannata edes puhua paluulennosta jolloin meidän kone oli vaihdettu pienempään -> hotelliyö vielä kaiken hyvän päälle. Nojoo.

Mutta pääasia että perille päästiin! Mitään ohjelmaa ei oltu haluttu edes tehdä, vaan kierreltiin joulutoreja ja syötiin ja juotiin hyvin ja jutskattiin hyvässä seurassa. Kiitosta vaan, pian uudestaan! :)



The joys or early morning


Schnitzeliä tietenkin! Puolukkahillon ja toisessa kulhossa olleen perunasalaatin kanssa. Nomnomnom!


Hilpeyttä herättänyt kyltti "Sissypunsch" jossa oli ilmeisesti ollut mielessä Itävallan Sissi-prinsessa vai mikä keisarinna lie, mutta kirjoitusasu ei ihan oikea ollut ;)


Tunnelmaa Schönbrunnin joulutorilla. Toiseksi kivin testatuista!


Kummallinen möykyläpelto Karlsplatzin joulutorin vieressä


Keramiikkaa tarjolla Karlsplatzin joulutorilla


Kirkkokin on valaistuna kaunis


Glühweintunnelmaa samaisella joulutorilla. Kolmanneks kivin testatuista!


Aida, ehkä Wienin parasta antia. Vaikka onkin ketjukahvila, leipomukset on aivan superhyviä. Tässä Himbeerbombe. Sokerihumala++!


Kylmissään oleva mustekala-parka aution ja hylätyn oloisessa Praterin huvipuistossa


Käytiin Musikverein-talossa kuuntelemassa melko kokeellista jazzia yhtyeeltä nimeltä Bleu. Kaikki ei mennyt ihan ohi, vaan oikein hyviäkin pätkiä oli pojilla. Ja talo oli hieno!


Spittelberg-joulutorilla


Tunnelmaa samaiselta torilta. Tosi ihana kapeille kujille pystytetty joulutori sai kaikki pisteet! Paras tori ikinä :)


Eipä tähän paljon lisättävää...


Täydellisen ihana lahjatavarakauppa Im Siebten Himmel


Mukava kahvila, yksi monista. Harmi vaan että lähes jokapaikassa saa Wienissä polttaa sisällä :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti